Internet on kyllä metka vehje. Sitä tutustuu vahingossa asioihin, joihin ei muuten ole juurikaan kosketuspintaa. Esimerkiksi käsityöt. Törmäsin epätodelliseen blogiin.
“Kesä hurahti ohi vauhdilla. Käsitöitäkin olen tehnyt urakalla, mutta kuvaamatta on jääneet 150 kukkaroa, muutamat lasten housut, 3 keppihevosta vanhoista villasukista ja sohvan verhoilut. Varmaan jotakin muutakin..”
En voi olla miettimättä mikä hänen diagnoosinsa on.
Hän on viiden lapsen kolmikymppinen kotiäiti! Minä olen kohta nelikymppinen, vain kahden lapsen väsynyt, kohta eronnut äiti, ja olen sairaan kateellinen tällaisille kauniin osaajille. Tekevät juuri sellaisia värikkäitä herkullisia 70-lukuun vivahtavia juttuja, joita tekisi mieli syödä.
 |
| Pompulan tekemiä kukkaroita. Mulle toi kolibrikuvioinen, kiitos (kuva: Pompulapaja). |
Minä osaan ompelukoneeella ommella suoraa makaavaa (lakana) tahi roikkuvaa (verho) kangasta. En ole ns. kartalla edes siitä, missä kotikaupungissani sijaitsee kangaskauppa. En tiedä miten puikoilla “luodaan” silmukoita saati mitään muutakaan. Virkkuukoukulla voin kaivaa räkää nenästäni. Osaan lukea ompeluohjeita ja kaavoja yhtä hyvin kuin esimerkiksi sanskriiittirunoutta. Villapaita, jossa parikymmentä nappisilmäistä pöllöä koristeina? Ei tässä elämässä.
“Illalla sitten sain ompeluaikaa ja tein itselleni hupparin tästä ihanasta joustofroteesta.”
Illalla? Siis siinä ajassa kun normaali ihminen höylää juustoa hapankorpun päälle ja napsuttelee vähäsen Facebookia ja kaatuukin sitten kuolleena patjaan?
Itse saan kerran kahdessa vuodessa maanisen ompelukohtauksen, jolloin painan aamuun asti punk-asenteella: minätyttö en kaavoihin kangistu, mittanauhat on luusereille (metallinen on aika kankea), samat sakset käy aivan hyvin kankaaseen sekä pizzaan. Seuraavana päivänä sitten pyydän apua artesaaniystävältä, joka ottaa ensimmäiseksi esille ratkojan, ja kertoo miten oikeasti ommellaan.
 |
| Melkein kuin Strömsössä! |
Oranssit lainaukset Pompulapajan taitajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti